

Etusivu Koirat Kasvatus Muuta
Kasvatus
"Saksanpaimenkoiran tulee olla luonteeltaan tasapainoinen, vahvahermoinen, itsevarma, ehdottoman ennakkoluuloton (ei ärsytystilassa), hyvin säyseä, tarkkaavainen ja ohjattavissa oleva. Sillä täytyy olla rohkeutta, taistelutahtoa ja kovuutta, jota seura-, vahti-, suojelu-, palvelus- ja paimenkoiralta vaaditaan."
Tärkeimpänä vaiheena kasvatuksessa pidämme vanhempien valitsemisen. Emme salli sisäsiittoisuutta ja vanhemmilta vaaditaan ehdottomasti hyvää terveyttä. Tärkeää on myös, että vanhemmat ovat rodunomaisia luonteeltaan ja ulkonäöltään. Niiden tulee omata hyvät käyttökoiran ominaisuudet. Kasvatamme saksanpaimenkoiria harrastuskavereiksi, ja toivomme, että ne soveltuvat omien koiriemme tapaan niin kehiin kuin kisakentillekin. Mielummin kuitenkin näkisimme koiriamme enemmän käyttölajipuolella.
Vanhemmat käytetään eläinlääkärissä ennen pentujen tuloa. Tulevilta vanhemmilta otetaan lonkka-, kyynär- ja polvikuvat, joista selviää, onko koira valmis pentueeseen. Mikäli suvussa on ilmennyt perinnöllisiä sairauksia, pyrimme tutkimaan ja saamaan niistä lisätietoja tarvittaessa.
Myyntiehdot
Haluamme kasvateillemme ennenkaikkea pysyvän ja aktiivisen kodin. Kisautuksen ei tarvitse olla himoaktiivista, kunhan ilmoittaa koiransa viiteen-kymmeneen kisaan kuukaudessa. Kuulumisia on ilmoitettava mielellään kerran parissa kuukaudessa. Koiraa ei saa myydä eteenpäin ilman ilmoitusta meille. Ja, jos huomaamme, että kasvattimme on kaltoinkohdeltu, jäänyt "nurkkaan makaamaan" jne. on meillä oikeus ottaa kasvattimme pois.
Suunnitteilla
Ei suunnitelmia tällä hetkellä.
PHOTOS OF THE LAYOUT © AXEL BÜHRMANN, LICENSE