
| Virallinen nimi: | Debesis Can't Be Bad | Kutsumanimi: | As |
| Rotu & väri: | australiankarjakoira, punainen | Sukupuoli: | uros |
| Syntymäaika & ikä: | 27.09.2008, 16kk | Säkäkorkeus: | 49cm |
| Kasvattaja: | Reetta, D&D | Omistaja: | Ricea |
As oli melko helppo kouluttaa. Sen sai lähes heti oppimaan pari perusasiaa, kuten istu ja maahan, mutta muissa komennoissa se vaati omistajaltaan suhteellisen paljon, kuten karjikset yleensä. Vieroksuminen vieraita kohtaan oli ja on heikko, minun onnekseni. Tässä talossa (IDn kennelissä) on siis enää vain yksi vieraista innostunut, jolle saa sanoa sen ihanan litanjan. Herrasmieheni on huomionkipeä, mutta hiljainen. Se ei näytä sitä, että hänkin kaipaisi huomiota, mutta sitä saadessaan nauttii sydämensä kyllyydestä. En ole jättänyt Asia muiden varjoon, ja täten olen yrittänyt jakaa huomion antamisen tasapuolisesti. Onnistuin mielestäni siinä tarpeeksi hyvin
As on seurallinen ja kunnollinen uros. Se viihtyy parhaiten omaa rotuaan edustavien kanssa, mutta Adinan, Mötön, Pepin & IDn huskyn, cockerin ja bortsut ovat sen lauma. Myös minä kuulun siihen. As seuraa minua vaikka suihkuun, mitä se hieman pelkää. Se on hieman erilainen kuin muut, mutta sitäkin kirkkaampi tähti loistamaan.
|
• Pentue suunnitteilla. Otathan yhteyttä, jos olet kiinnostunut. • Asilla ei ole jälkeläisiä tällä hetkellä. |
Pentuesisarukset n. Debesis C'moon, om. evm. u. Debesis Call Me, om. Mona u. Debesis Can You Be Mine, om. Naomi |
| BH, vFin Kva, vKans Mva, FIN, SWE, KRE, LT, IS, BEL, UKR MVA, LTW-07, VV-07, vEUV-07 i. Nagine's Dandelion Soyer |
vFIN PVA BH Sch3 HK1 ii. Blue's If You Knows |
| vFIN KVA PVA BH HK3 JK1 ie. Wimber's Tillintallin |
|
| vFIN PVA BH JK3 JNLW-06 JW-07 JNLW-07 SVEJW-07 e. Backyard's You Could Be Mine In Rain |
ei. Phoenix |
| ee. ITAV-06 BH HK3 VPVA Rainy Day |
| Kisakalenteri | |||||
| • Paimennus | |||||
| 23.10.2008 | Remrock | vPKY | Perusrata | Nona | Hyväksytty, 54p. --> B I |
| 20.12.2008 | D&D | vPKY | B I | Reetta | KUPI --> B II |
| 05.02.2009 | Paikka | vPKY | B II | Ellu | KUPI --> B III |
| 14.02.2009 | ID | vPKY | B III | Ricea | KUPI --> Valio |
| • Agility | |||||
| 20.12.2009 | Paikka | vAL | MAXI I | jannsu | vKUMA |
| • Näyttelyt 5xSERT | |||||
| 31.12.2008 | vEUV-08 | KRE VNL | JUN | Mimmu | ERI1 PU2 SERT ROP-juniori vjEUW-08 1) |
| 13.03.2009 | Nallentassun | FIN VNL | JUN | Eros | ERI1 PU1 ROP SERT ROP-jun |
| 08.04.2009 | Innocent Desire | FIN VNL | JUN | Mimmu | ERI1 PU1 VSP |
| 28.02.2009 | DK VNL | DK VNL | JUN | Mimmu | ERI1 PU1 SERT ROP ROP-juniori |
| 22.05.2009 | Sheldom | N VNL | JUN | Janina | ERI1 PU1 ROP SERT |
| 06.06.2009 | Duskarra | BEL VNL | JUN | Janina | ERI1 PU1 ROP SERT |
Sanalliset arvostelut1) Mimmu (31.12., vEUV-08) Erinomaisen yleisvaikutelman antava uros, jolla hyvät mittasuhteet. Pää on erittäin hyvin kehittynyt, josta otsapengereen voi selvästi erottaa. Silmät erinomaisesti kiinnittyneet ja oikean muotoiset. Erittäin hyvä kaula, sopivan vahva, juuri sopivasti levenevä kohti runkoa. Lavat erittäin vahvat, vahvaluiset ja lihaksikkaat. Erinomaiset eturaajat. Erittäin hyvin kehittyneet ranteet. Erittäin hyvä runko, suhteessa muuhun koiran vartaloon. Rintakehä erinomainen. Häntä hyvin kiinnitynyt. Uros, joka omaa kauniin turkin ja värityksen. ERI1 PU2 SERT ROP-juniori vjEUW-08 Eros (18.02.09) Erinomaisen skpleiman omaava hyvin kehittynyt uros. Pää aavistuksen pentumainen, voimakas kaula. Erinomainen eturinta. Lihaksikkaat ja oikeat mittasuhteet omaavat raajat, erinomaiset kulmaukset. Hyvin kulmautuneet lavat, hyvin erottuva säkä. Erinomainen ylä- ja alalinja, rungossa sopivasti massaa. Kuve saisi olla aavistuksen syvempi, erinomainen lanne. Kaunis väritys ja hyvä turkki. ERI |